Holjat

Forssan Holjat-festivaali juhlitaan jälleen elokuussa 2024!

05/03/2024
Forssan Holjat-festivaali juhlitaan jälleen elokuussa 2024!

FORSSAN HOLJAT-FESTIVAALI JUHLITAAN JÄLLEEN ELOKUUSSA 2024!

Forssan Holjat-kaupunkifestivaali juhlitaan Forssan torilla perjantaista lauantaihin 9.-10.8.2024. Viime vuonna kolmen välivuoden jälkeen järjestetty tapahtuma keräsi suuryleisön ja rutkasti huomiota ja sai tapahtuman jälkeen osakseen runsaasti positiivista palautetta. Tälle vuodelle toimintoja tullaan kehittämään entisestään ja tarjolla on jälleen kaksi huippuhienoa festivaalipäivää ja esiintymässä nähdään useita kotimaamme kärkiesiintyjiä.

Tapahtuman järjestämisestä vastaavan United Festivals Oy:n Henri Kulmala on innoissaan tulevasta tapahtumasta.

- "Forssan Holjat järjestettiin viime kesänä kolmen vuoden tauon jälkeen ja me järjestäjät olimme iloisia nähdessämme, että Holjien ystävät eivät olleet unohtaneet kyseistä festivaalia. Kaikki sujui hienosti ja yleisöä oli paikalla oikein mukavasti. Tulevan elokuun tapahtumaan tuodaan jälleen kotimaisia suosituimpia artisteja moneen makuun. Kehitämme lisäksi kaikkia tapahtuma-alueen viihtyvyyselementtejä entistä monipuolisemmiksi. Päälavalla esiintyvien yhtyeiden vaihtoväleissä ohjelmasta vastaa DJ Amanda Harkimo, joka takaa sen, että bileet jatkuvat keikkataukojen aikanakin. Ruokatuotteita ja juomamyyntipisteitä tullaan lisäämään ja monipuolistamaan entisestään. Odotamme innolla jo loppukesän Holjia", kommentoi Kulmala.

TAPAHTUMASSA NÄHDÄÄN HUIPPUESIINTYJIÄ!

Holjilla nähdään tulevana kesänä monipuolinen artistikattaus. Perjantaina 9. elokuuta estradille nousevat Kuumaa, Vesterinen Yhtyeineen, Abreu, Viivi ja Pasi & Anssi. Lauantaina 10.8. vuoronsa saavat Yö & JP Leppäluoto, Gasellit, Anssi Kela, Ressu Redford ja Roope Salminen & Koirat. Lisäksi DJ Amanda Harkimo pitää tunnelmaa yllä molempina festivaalipäivinä päälavan keikkataukojen ajan.

KAIKKIEN PÄÄSYLIPPULUOKKIEN MYYNTI ON ALKANUT!

Holjien kaikkien pääsylippuluokkien myynti on alkanut. Päivälippujen ja kahden päivän lippujen lisäksi tarjolla on VIP-lippu yhdelle tai kahdelle päivälle ja lisäksi herkullisen illallisen illallisen sisältävä Holjat VIP Gourmet -lippu. Kahden päivän festivaaliliput ovat myynnissä huippuedulliseen 69 euron hintaan (norm. 119 €) sunnuntaihin 17.3. asti. Pääsyliput myy Ticketmaster, www.ticketmaster.fi.

Yhteistyössä

FinnlinesSomeron SäästöpankkiForssan kaupunkiHartwall Gin Long DrinkTicketmasterUnited Festivals
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään vain anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin, mukavuusasetuksiin tai henkilökohtaisen sisällön näyttämiseen. Voit itse päättää, mitkä luokat haluat sallia. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Evästeasetuksesi on tallennettu